null

Juuan kansalaisopisto

Kielet Haku
På svenska In English


Juuan kansalaisopisto on kaikkia varten. Ohjelmaamme kuuluu kursseja niin aikuisille, lapsille, ikäihmisille kuin erityisryhmille. Opiskelu kursseilla on pääosin ryhmäopetusta eri kokoisissa ryhmissä. Osa opetuksesta järjestetään yksilöopetuksena (musiikissa), pari-, pienryhmä- tai etäopetuksena. Kaikki ovat tervetulleita opiskelemaan pohjakoulutuksesta, iästä ja kotikunnasta riippumatta. Opetus aloitetaan normaalisti lähiopetuksena. Tärkeää on, että sekä opiskelijat että opettajat noudattavat yhteisiä toimintaohjeita- ja tapoja edelleen turvallisuuden edistämiseksi kuten hygieniatoimia, vain terveenä osallistumista ja tarpeellisista etäisyyksistä huolehtimista. Seuraamme tilannetta lukuvuoden aikana ja tarvittaessa teemme muutoksia.


Kansalaisopiston teemana tulevana lukuvuonna on Samassa veneessä. Juuan kansalaisopisto ja kuntalaiset ovat soutaneet ja huovanneet yhdessä jo 50 vuotta. Koronapandemiankin mainingeissa olemme seilanneet viime vuosina. Pysymme kuitenkin edelleen samassa veneessä. Samassa veneessä - teema näyttäytyy myös kestävän kehityksen ja materiaalien uusiokäytön edistämiseen opiston opetuksessa. Myös yhteisön ja yhteisöllisyyden tärkeys on samassa veneessä esillä ja näkyy kurssikohtaisissa opiskelijaminimeissä, jolla tuetaan kurssien alkamista ja mahdollisuutta opiskella ja harrastaa. Musiikissa yhteisöllisyyttä edistetään entisestään viemällä kursseja vanhuspalveluihin ja hoitokoteihin. Kurssi Laulu – silta yli rajojen! kutsuu suomalaisia ja maahanmuuttajia laulamaan yhdessä eri kielillä. 

Muistathan myös taiteen perusopetuksen ja lukioyhteistyökurssien tarjonnan. Tutustu opiston käytänteisiin tarkemmin nettisivuilla.



Painettu opinto-ohjelma jaetaan julkisena tiedotteena alueen talouksiin elokuun 3.8.2022.  Sähköisessä muodossa sitä voi lukea kansalaisopiston nettisivuilta. 

Kursseille ilmoittautuminen ilmoittautumispäivänä 24.8.2022 alkaa kello 9 verkossa ja puhelimitse 040 104 2905 klo 9-13 ja 14-17 tai henkilökohtaisesti kansalaisopistolla Rakkaudenkuja 1 samoilla kellonajoilla. 

Ilmoittautuminen jatkuu verkossa ympäri vuorokauden. Puhelinilmoittautumiset 25.8.2021 alkaen puh 040 104 2403 tai käymällä henkilökohtaisesti toimistossa sen aukioloaikoina.

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKIN YKSILÖOPETUKSEEN 

Lukuvuonna 2021- 2022 kansalaisopistossa musiikin yksilöopetuksessa opiskellut opiskelija: Ilmoittaudu jatkamaan opiskelua ma-ti 22.-23.8.2022 musiikinopettaja Anu-Kaisa Nissiselle  p. 040 104 2412 tai anu-kaisa.nissinen@juuka.fi.  Opettajat ottavat yhteyttä puhelimitse viikon 36 aikana ja sopivat tuntiajat. Oppitunnit alkavat viikolla 37. 

Uudet opiskelijat ilmoittautuva ajalla 24.8.-2.9.2022 musiikinopettajalle puhelimitse/sähköpostilla p. 040 104 2412 / anu-kaisa.nissinen@juuka.fi. KAKSI OPISKELIJAA (Kurssi: Kaverin kanssa soittaen/laulaen) Kysy lisätietoa/ilmoittaudu puhelimitse samoin musiikinopettajalle. PIENRYHMÄ JA RYHMÄOPETUS Ilmoittautuminen netissä osoitteessa: www.opistopalvelut.fi/juuka 


Syyslukukauden opetus käynnistyy ensimmäisten kurssien osalta viikolla 36. Vapaita opiskelupaikkoja eri kursseilta ja mahdollisia uusia kursseja kannattaa kysellä pitkin lukuvuotta. Samoin kurssitoiveita ja -tilauksia otetaan vastaan entiseen tapaan tulevaisuutta varten. 

Opiskelijat maksavat kurssin yhteydessä ilmoitetut kurssimaksut kurssikohtaisilla laskuilla eräpäivään mennessä. Koko työvuoden kestävät kurssit laskutetaan yhdessä erässä. Osa kursseista laskutetaan syys- ja osa kevätlukukauden aikana 31.7.mennessä. 

ALENNUKSET • Työttömät -50 % TE -toimiston todistuksella, joka tulee esittää opettajalle ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Todistuksen voi käydä esittämässä myös opiston toimistossa. • Sisaralennus -50 % Samassa ryhmässä opiskeleville alle 16-vuotiaille annetaan sisaralennusta • Kokoaikaiset eläkeläiset ja opiskelijat -20 % Opiskelijoiden tulee esittää opiskelijakortti- tai todistus • Lapset (alle 16 v), joiden molemmat huoltajat ovat työttömiä -50 % Myös tämän alennuksen saamiseksi on esitettävä TE-toimiston todistus työttömyydestä. 

Opintoseteleitä, joiden kohderyhmänä ovat eläkkeellä oleva senioriväestö (yli 63 v) ja kokoaikaisesti eläkkeellä olevat, on saatavilla kirjastosta sen aukioloaikoina 24.8. alkaen. Opintosetelialennus on 25 €. Sama henkilö voi saada vain 1 setelin /lukuvuosi. Seteleitä on rajoitettu määrä ja ne jaetaan asiointijärjestyksessä. Opintoseteliä noudettaessa on esitettävä henkilötodistus. Opintosetelin käyttäjä ilmoittautuu normaalisti kurssille ja luovuttaa setelin opettajalle ensimmäisellä opintokerralla tai asioi opiston toimistossa.

Kurssipaikan peruminen

Ilmoittautumisen voit perua maksutta viimeistään 5 arkipäivää ennen kurssin alkua klo 15 mennessä joko sähköisen ilmoittautumisen yhteydessä saamasi ohjeen mukaan tai puhelimitse /sähköpostitse kansalaisopiston toimistoon p. 040 104 2403 tai kansalaisopisto@juuka.fi. Ilmoita tällöin perumasi kurssin nimi ja yhteystietosi.

MAKSAMINEN työsuhde-etuudella 

Vain henkilökohtaisia kurssimaksuja voi maksaa ePassi, Smartum, Tyky kulttuuri- ja liikunta sekä Eazybreak -välineillä. Kurssilaskuja voi maksaa kirjastossa tai kunnantalon yhteispalvelupisteessä niiden aukioloaikoina. Työsuhde-etuuksilla maksettuja kurssimaksuja ei voida palauttaa, mutta maksu voidaan lukuvuoden aikana käyttää toisen kurssin maksamiseen.


Tervetuloa opiskelemaan Juuan kansalaisopistossa


Ajankohtaista

  • 11324

    Musiikin tuottaminen tietokoneella

    Kurssimaksu: 23,00 €
    Opettaja: Moilanen Samuli
    Paikka: Rakkaudenkuja 1
    Kevätlukukausi: 3.4.2023 - 24.5.2023
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 24.3.2023 23.59
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa
  • 110302 Vielä ehdit ilmoittautua mukaan!

    Taidetyöpaja

    Kurssimaksu: 68,00 €
    Opettaja: Jalkanen Nanna
    Paikka: Kansalaisopisto, taide 201, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 21.9.2022 - 30.11.2022
    Kevätlukukausi: 11.1.2023 - 22.3.2023
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 21.9.2022 22.55
    Paikkoja: 12
    kurssilla on tilaa
  • 110305 Vielä ehdit ilmoittautua mukaan!

    Ikonimaalaus - syyslomalla

    Kurssimaksu: 35,00 €
    Opettaja: Korpelainen Elizaveta
    Paikka: Kansalaisopisto, taide 201, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 17.10.2022 - 20.10.2022
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 0.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 10.10.2022 0.00
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa
  • 110308 Kurssi perutaan mikäli emme saa lisää ilmoittautumisia.

    Piirretään sarjakuvia

    Kurssimaksu: 35,00 €
    Opettaja: Aakkula Lyly
    Paikka: Poikolan koulu, kuvaamataitoluokka, Poikolantie 6, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 28.9.2022 - 23.11.2022
    Ilmoittautuminen alkaa: 25.8.2021 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 22.9.2022 23.59
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa
  • 119806 Vielä ehdit ilmoittautua mukaan!

    Savityö - päivä

    Kurssimaksu: 68,00 €
    Opettaja: Kortelainen Ulla
    Paikka: Kansalaisopisto, savityö 001, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 15.9.2022 - 1.12.2022
    Kevätlukukausi: 19.1.2023 - 30.3.2023
    Ilmoittautuminen alkaa: 25.8.2021 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 8.9.2022 22.55
    Paikkoja: 12
    kurssilla on tilaa
  • 119807 Kurssille toivotaan lisää opiskelijoita!

    Savityö - ilta

    Kurssimaksu: 68,00 €
    Opettaja: Ulla Kortelainen
    Paikka: Kansalaisopisto, savityö 001, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 14.9.2022 - 23.11.2022
    Kevätlukukausi: 17.1.2023 - 29.3.2023
    Ilmoittautuminen alkaa: 25.8.2021 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 14.9.2022 22.55
    Paikkoja: 12
    kurssilla on tilaa
  • 119808 Kurssille toivotaan lisää opiskelijoita!

    Lasi- ja mosaiikkityöt - päivä

    Kurssimaksu: 68,00 €
    Opettaja: KortelainenUlla
    Paikka: Kansalaisopisto, kivityö 002, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 14.9.2022 - 23.11.2022
    Kevätlukukausi: 18.1.2023 - 29.3.2023
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 29.9.2022 22.55
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa
  • 119813 Kurssille toivotaan lisää opiskelijoita!

    Käsityökerho - Paalasmaa

    Kurssimaksu: 53,00 €
    Opettaja: Pennala Päivi, Kortelainen Ulla
    Paikka: Paalasmaan kylätalo, Saarenpääntie 84, 83910 Paalasmaa
    Syyslukukausi: 27.9.2022 - 22.11.2022
    Kevätlukukausi: 31.1.2023 - 28.3.2023
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 13.9.2022 22.55
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa
  • 119822 Kurssi perutaan mikäli emme saa lisää ilmoittautumisia.

    Kuvioita neulalla ja langalla kankaalle

    Kurssimaksu: 35,00 €
    Opettaja: Kortelainen Ulla
    Paikka: Kansalaisopisto, ompelu 204, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 10.10.2022 - 12.12.2022
    Ilmoittautuminen alkaa: 26.8.2020 9.10
    Ilmoittaudu viimeistään: 30.9.2022 0.00
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa
  • 119829 Kurssille toivotaan lisää opiskelijoita!

    Tarjotin tai leikkuulauta pukinkonttiin kangasta maalaten

    Kurssimaksu: 22,00 €
    Opettaja: Pennala Päivi
    Paikka: Kansalaisopisto, taide 201, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 7.10.2022 - 8.10.2022
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 29.9.2022 23.59
    Paikkoja: 15
    kurssilla on tilaa
  • 119832 Kurssille toivotaan lisää opiskelijoita!

    Korut ja koristeet - syksy

    Kurssimaksu: 30,00 €
    Opettaja: Hyttinen Mari
    Paikka: Kansalaisopisto, kankaanpaino 004, Rakkaudenkuja 1, 83900 Juuka
    Syyslukukausi: 23.9.2022 - 29.10.2022
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.10
    Ilmoittaudu viimeistään: 24.9.2022 23.59
    Paikkoja: 12
    kurssilla on tilaa
  • 119834 Huom! Alkamisaika muuttunut!

    Verhoilua kotikonstein

    Kurssimaksu: 42,00 €
    Opettaja: Hovattala Leena
    Paikka: Rakkaudenkuja 1, 201
    Syyslukukausi: 30.9.2022 - 19.11.2022
    Ilmoittautuminen alkaa: 24.8.2022 9.00
    Ilmoittaudu viimeistään: 29.9.2022 13.00
    Paikkoja: 10
    kurssilla on tilaa