null

Sonkajärven kansalaisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

10549 Luottamusmiehet veivät Sonkajärven kuntaa eteenpäin kunnan syntyessä ja sota-aikana

Sonkajärven kunnalla ei ollut alkuvaiheessa kunnankirjurin lisäksi muita hallinnosta vastaavia viranhaltijoita. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja, kunnallislautakunnan esimies / puheenjohtaja, valmistusvaliokunnan puheenjohtaja, lautakuntien puheenjohtajat ja kunnan luottamustoiminen rahastonhoitaja tekivät oman työnsä ohessa käytännössä - oman aikansa olosuhteissa - sitä työtä, joka nykyisin kuuluu eri viranhaltijoille. He saivat rahallisen korvauksen. Kuntaan perustettiin laitoksia ja lautakuntia niiden toimintaa ohjaamaan sitä mukaa, kun lainsäädäntö niiden perustamista edellytti. Jossakin vaiheessa työtä alkoi olla niin paljon, että syntyi tarve erottaa virkatyö luottamustoimista.

Sonkajärven kunnan 100-vuotishistoria Laittomasta lailliseksi julkaistiin marraskuussa 2023. Teoksen on kirjoittanut FT Pirjo Nenola, joka luennoi Sonkajärven kunnan historian vaiheista teoksensa pohjalta. 

Luento striimataan Sonkajärven kirjaston ja kulttuurin Youtube-kanavalla. 

Kahvitarjoilu. Lämpimästi tervetuloa!





Opettaja: FT Pirjo Nenola

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 50, Ilmoittautuneita 0, Vapaita paikkoja 50

Opetuspaikka:

Päivä ja kello: Ti: 18.00 - 19.30

Kevätlukukausi: 12.3.2024 - 12.3.2024

Ilmoittaudu viimeistään: 5.3.2024 0.00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit