Säkylän kansalaisopisto

Languages Sök
Suomeksi

130212SR KULTTUURIRAATI

Tämä kurssi on päättynyt

Säkylän kunnan kulttuuritoimi yhdessä Köyliö- ja Säkylä –seurojen kanssa järjestää paikallisen taide- ja kulttuuritoiminnan edistämistä käsittelevän kuntalaisraadin. Tiistaina 14.5. Tupalan Hovissa järjestettävän Kulttuuriraadin tavoitteena on selvittää paikallisten kulttuuritoimijoiden näkemyksiä Säkylän kunnassa järjestettävän kulttuuritoiminnan nykytilasta ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä kehittää uusia ehdotuksia kunnan ja kolmannen ja neljännen sektorin välisen yhteistyön tehostamiseksi.

Mukaan ilmoittautuneet kokoontuvat yhteen kuulemaan alustuksia mm. uuteen kulttuuritoimintalakiin liittyen ja keskustelemaan Säkylän kunnan kulttuuritoiminnan nykytilasta ja toiveista siihen liittyen. Ilmoittautuneille lähetetään päivän tarkempi ohjelma etukäteen sähköpostitse. Säkylän kunta tarjoaa osallistujille kahvin ja lounaan. Päivän päätteeksi laaditaan julkilausuma, joka luovutetaan Säkylän kunnan sivistyslautakunnalle ja perusturvalautakunnalle.

Kulttuuriraatiin osallistuvat kokoontuvat myös jatkossa, tavoitteena on pidempiaikainen toiminta, verkostoituminen ja tarvittavien toimijoiden yhteen saattaminen.

Anmälningstiden börjar: 30.4.2019 10:00:00

Anmälningstiden slutar: 9.5.2019 23:59:00

Lärare: Säkylän kulttuuritoimi, Säkylä-seura, Köyliö-seura

Antal platser: Maximalt antal platser 40, Lediga platser.

Undervisningsställe: TUPALAN HOVI, Varppeenkuja 1, 27800 Säkylä

Dag och klocktid: Tisdag: 08.30-16.00

Vårtermin: 14.5.2019 - 14.5.2019

Visa kalender

Export kalender

Visa övriga kurser inom samma ämne