NURMIJÄRVEN OPISTO

Kielet Haku
På svenska In English

113145 PIRTA- JA LAUTANAUHOJA

Tämä kurssi on päättynyt

Vuoden käsityötekniikka on kudonta. Tällä kurssilla voi kokeilla sitä pienoiskoossa opettelemalla kansanomaisten nauhojen valmistusta.

Pirtanauha on vanha kansanomainen nauhatekniikka.  Ennen nauhoja käytettiin vöinä, sukkanauhoina tai hiusnauhoina. Kurssilla tekniikkaa sovelletaan nykyaikaan ja  tehdään esim. kassin sangat, avaimenperä, vyö, avainnauha tai kansallispuvun nauha. Lautanauhassa vanhin löytö Suomessa on 500-luvulta ja keskiajalla nauhoja kudottiin paljon. 

Kurssilla opitaan nauhojen suunnittelu, loimen luominen ja nauhan kutominen. Voi tehdä vain toista tekniikkaa tai molempia. Aloitetaan pirtanauhasta. Jos se on tuttu, voi tehdä poimittua nauhaa eli Vironvyötä. 

Kurssilla tarvitaan eri värisiä villa- tai puuvillalankoja. Villalangaksi käy esim. Nalle-langan vahvuinen. Jos sinulla on nauhalaudat tai nauhapirta, ota mukaan, myös opettajalta voi ostaa. Opistolla on lainattavia nauhapirtoja. Opettajalla on myös kokeilulankoja. 

Kurssi toteutetaan yhteistyössä Taito Uusimaa ry:n kanssa. 

 Kurssipäivät 27.2., 6.3. ja 13.3.

 

 

 

Opettaja: Ollila Marja

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 12, kurssi on täynnä, voit ilmoittautua varalle.

Opetuspaikka: KLAUKKALAN KÄSITYÖKESKUS, Klaukkalantie 72, 01800 Klaukkala

Päivä ja kello: Ke: 17.30 - 20.30

Kevätlukukausi: 27.2.2019 - 13.3.2019

Kurssimaksu: 29,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 10.12.2018 9:00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit