Nurmijärven Opisto

Kielet Haku
På svenska In English

110381 Minä Taiteilija - Sari Stajevic-Teodosin

Sari Stajevic Teodosin omin sanoin: 

Synnyin suomalaisserbialaiseen taiteilijaperheeseen 1969. Lapsuuteni koti oli täynnä sekä kuvataiteilijoita että näyttelijöitä. Lapsuuden haave oli olla oopperalaulaja :) ja minusta tuli kuvataiteilija. Isoveljeni halusi tulla isona kuvataiteilijaksi, sen sijaan hänestä tuli ammattimuusikko. Vaikka en tullutkaan muusikoksi on musiikki tärkeä osa elämääni, jonka kautta löysin ihana puolisoni.

Kuvataidelukion jälkeen, menin opiskelemaan lavastusta ja taidemaalausta, Taidekorkeakoulussa, Academy of Aplied art, Belgradissa, ja valmistuin taidemaalariksi 1993, Jugoslavian sodan aikana. 

Kotona keraamikko vanhempien kanssa tutustuin keramiikkaan ja lisäopintojen kautta löysin ikonimaalauksen, freskomaalauksen ja perehdyin niiden maalaustekniikoihin. Taideopintojen kokonaisuuteen kuului myös pedagogiikka, psykologia ja opetusmetodiikkaa, joka on ollut minulle valtavasti hyödyksi nykyisessä toiminnassani.

Sodan aikana tein töitä mm. freelancer lavastajana Belgradin televisiossa, opetin myös Belgradissa lasten kuvataidekoulussa, tein ikonimaalauksia tilaustyönä, pidin näyttelyitä ,  v.1999 tulin Suomeen ja löysin pikku hiljaa oma paikkani. 
Luennolla kerron lisää omista värikkäistä vaiheistani ja taiteestani. 

Opettaja: Stajevic-Teodosin Sari Anneli

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 60, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: Etäopetus

Päivä ja kello: Pe: 18.00 - 19.30

Syyslukukausi: 11.12.2020 - 11.12.2020

Ilmoittautuminen alkaa: 8.6.2020 9:00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit