Kaarinan kansalaisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

523098 EDISTYNEEMPÄÄ PIENOISMALLIEN RAKENTAMISTA, syksy

Uusi kurssi!
Tämä kurssi on peruttu

Haluatko kehittyä pienoismallien rakentamisessa entistä paremmaksi tai ehkäpä haluat herättää henkiin tauolle jääneen pienoismalliharrastuksesi?

Tällä kurssilla onnistuu molemmat – aluksi kertaamme perusmenetelmät, jonka jälkeen siirrymme edistyneempiin tekniikoihin. Perehdymme mm. ruiskumaalaukseen, säistämiseen, siirtokuvien tekemiseen, hartsivaluun, scratch -rakentamiseen, sekä muihin tekniikoihin.

Kurssilla keskitytään muovimallien rakentamiseen ja muokkaamiseen. Aiheella ei ole väliä, eli kaikki käy autosta avaruussukkulaan. Tavoite on, että kurssin päätteeksi kukin osallistuja on saanut valmiiksi valitsemansa pienoismallin.

Taitotasovaatimukset / pohjatiedot: Aiempi kokemus muovimallien rakentamisesta suotavaa.

Materiaalit: Kulutustarvikkeet (ohentimet, rätit, spraypohjamaalit yms.) kuuluvat kurssihintaan.  Muiden tarvikkeiden (maalit, liimat, siveltimet) menekin  arvio 25-35€ per hlö. Yhteisostot mahdollista tai tuo omasi. Jokainen osallistuja hankkii itse rakennettavan mallin.

 

 

Opettaja: Nyholm Petteri

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 15, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: Piikkiön yhtenäiskoulu, tekn.työn tilat, Koulutie 2, 21500 PIIKKIÖ

Kurssimaksu: 66,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 10.8.2018 8:00:00

Ilmoittaudu viimeistään: 10.9.2018 15:00:00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit