null

Etelä-Helsingin kansalaisopisto

Kielet Haku
På svenska In English

110670S Omaelämäkerrallisen kirjoittamisen verkkokurssi

Uusi kurssi!

Tule tutkimaan, miten elämän käännekohdat, oma ympäristö, tärkeät ihmiset ja paikat kääntyvät teksteiksi ja tarinoiksi! Omasta elämästä kirjoittaminen on mielenkiintoista ja voi avata uusia näkökulmia niin menneeseen kuin nykyisyyteenkin.

Kurssilla kirjoitetaan kaksi liuskaa tekstiä kerran viikossa opettajan laatimien harjoitteiden pohjalta. Kurssin käytyäsi osaat työstää tekstiä palautteen pohjalta eteenpäin ja olet tutustunut luovan kirjoittamisen perustyökaluihin. 

Kurssi toteutetaan Canvas-oppimisalustalla, jossa voit tehdä harjoitteita omassa tahdissasi. Kurssiin sisältyy kaksi reaaliaikaista tapaamista, ensimmäinen kurssin alussa ja toinen lopussa sekä kaksi opettajan laatimaa laajempaa palautetta kirjoittamistasi teksteistä. 

Kurssille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin edistyneemmätkin kirjoittajat. 

Opettaja Anna Louhensalo on kokenut aikuiskouluttaja ja opiskellut kirjallisuutta Helsingin yliopistossa ja kirjoittamista mm. Kriittisen korkeakoulun kaksivuotisessa kirjoittajakoulussa. Tällä hetkellä hän opettaa luovaa kirjoittamista mm. Etelä-Helsingin kansalaisopistossa ja Vantaan sanataidekoululla sekä kirjallisuutta Kriittisellä korkeakoululla.






Kurssille osallistuaksesi tarvitset oman sähköpostiosoitteen, nettiyhteyden, sekä tietokoneen, jossa on kamera ja mikrofoni. 



Opettaja: Anna Louhensalo

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 10, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: Verkko

Päivä ja kello: To: 18.00 - 19.30

Syyslukukausi: 28.10.2021 - 2.12.2021 (4 oppituntia)

Kurssimaksu: 64,00 €

Ilmoittautuminen alkaa: 3.5.2021 10.00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit

1
Ilmoittaudu