null

Koskelan Setlementti ry

Kielet Haku
På svenska In English

219813 ELÄMÄNI NUOTIT

Tämä kurssi on päättynyt
Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen luennoi Koskela opiston järjestämässä tilaisuudessa. Hän aloitti uransa 9-vuotiaana hankkimallaan kaksirivisellä harmonikalla keräämällä romuja ja kuparilankaa. Italialaisen viisirivisen hän osti 11-vuotiaana tekemällään pankkivekselillä. Ensimmäisen soolokonserttinsa Ahvenainen soitti 19-vuotiaana Kuopion kaupungintalossa. Tähän mennessä hän on konsertoinut eri puolilla maailmaa ja hänen meriittilista sisältää noin 5000 konserttia mm. soolokonsertit Moskovan Tchaikovskin konserttisalissa ja Washingtonin National Katedraalissa Yhdysvalloissa. Ensimmäisen levytyksensä hän teki vuonna 1955 jolloin hän levytti ensimmäisen sävellyksensä Muistoja Marseillesta. Maamme levytystilastossa Ahvenainen on eniten omalla nimellään levyttänyt artisti 1087levytyksellä. Luennolla hän kertoo urastaan sekä sävellyksistään ja sovituksista, joita on kertynyt lähes 1000kpl. Harmonikkasävellysten joukossa on teoksia myös kamari- ja sinfoniaorkesterille. Tilaisuudessa voi tutustua Ahvenaisen laajaan levytys – ja nuottituotantoon. Luvassa on myös musiikkia. Luennolla toimii avustajana Veikon ruotsalainen puoliso harmonikkataiteilija Carina Nordlund. Luennolle on vapaa pääsy.

Paikkatilanne: Osallistujamaksimi 120, kurssilla on tilaa.

Opetuspaikka: Kaupungintalo/ Äänekoski, Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski

Opetuskieli: Suomi

Päivä ja kello: Ti: 13.00 - 15.00

Syyslukukausi: 27.9.2022 - 27.9.2022

Ilmoittautuminen alkaa: 29.8.2022 12.00

Näytä kurssin kalenteri

Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Näytä saman aineen muut kurssit